Tänään on toisaalta ollut ahdistunut ja toisaalta turtunut olo, kuinka se on mahdollista, en tiedä. Nousin vuoteesta vähän ennen viittä iltapäivällä, ruokin kissat ja kanin, selasin käyttämäni keskustelupalstat läpi, tupakoin, puin ylleni...aika normaalia, eikö? Noh, noin seitsemän aikaan lähdin sitten ulkoilemaan, tarkoituksenani antaa hieman liikuntaa näille läskeilleni. Hm. Kävelin kauppa-ryppäälle ja huomasin koko ajan tarkkailevani ihmisiä, jotenkin tavanomaista tarkemmin, tunne oli pelko. Jotenkin nuo raiskaukset ovat saaneet minun tuntosarveni herkistymään, kaikki voivat olla potentiaalisia raiskaajia, etenkin ulkomaalaiset, keski-ikäiset ja nuoret miehet, humalaiset, amis-pojat...kukaan ei ole turvassa epäilyiltäni tai oikeastaan kaikki ovat epäiltyjä.

Tietenkin tänään oli liikenteessä tavanomaista enemmän juoppoja jotka ottivat asiakseen kommentoida ulkoista olemustani, minun pitäisi selkeästi muuttua maskuliinisemmaksi jotta saisin kulkea rauhassa. Niille känni-ääliöille on ihan sama olenko nuori,vanha, lihava, laiha, ruma, kaunis, kunhan vaan olen nainen. Oksettavaa, todellakin. Jos minulla olisi lapsia en antaisi heidän liikkua noilla kujilla yksin, pelkäisin varmaan kuollakseni heille sattuvan jotain pahaa. Maailma on nykyään niin sairas paikka.

Ei siinä että tarkoitukseni olisi hankkia lapsia, ei suinkaan. Lapsia tässä maailmassa riittää, yksinäisiä, perheettömiä, pahoinpideltyjä ja kaikin mahdollisin tavoin satutettuja. Miksi pitäisi tehdä lapsia vain lisääntymisen vuoksi, kun niin moni lapsi kaipaisi omaa kotia ja rakkautta. Jos joskus hankin lapsia/lapsen niin adoptoin, ehdottomasti. Toisekseen minulla ei ole edes mahdollista saada omia lapsia.

Ystäväni kutsui minut tänään hänen luokseen iltaa viettämään, en edes vaivaantunut ilmoittamaan etten tule, todella epäkohteliasta ja itsekästä käytöstä. Minun sietäisi hävetä. Ehkä sitten kun pääsen tavoitteeseeni, jospa sitten uskaltaisin juodakkin hieman. Olen miettinyt että kuinkahan nasevasti kolahtaisi päähän tällä hetkellä, kun syöminen on mitä on? Varmaan aika kiitettävästi, jopa minulla jolla on uskomattoman hyvä viinapää puolitoista metriseksi nais-ihmiseksi. Ei varmaan montaa kaljaa vaatisi.

Eilen illalla mietin syömishäiriötäni, aijonko koskaan täysin parantua? Kyllä minä aijon, en vain oikein tiedä milloin. Ehkä jonain päivänä. Luulen kuitenkin että kalorilaskurin pörräämistä en kykene pysäyttämään, se on kuitenkin kuulunut elämääni jo ainakin seitsemän vuotta. Eikä se itsessään haittaa, vähäsen rajoittaa toki, mutta sen kanssa on oppinut elämään. Pakkokai sitä on ollut.

Ostin tänään itselleni uuden suloisen skottiruudullisen laukun, aika herttainen. Lisäksi löysin minulta uupuvan Diablon levyn hintaan kuusi euroa, sekä samettiset balleriinatossut <3 Negatiivistahan tässä shoppailussani on se, että tilini tyhjenee uhkaavaa vauhtia, vuokrakin pitäisi yli huomenna maksaa ja olen jo oikeastaan kaikki saamani etuudet tälle kuulle käyttänyt *viheltelee* Sellaista se materialistin elämä on, koko ajan saa olla kusi sukassa että onko tilillä katetta, kun ruokaakin pitäisi ostaa (rehut on yllättävän kallitta näin talvella) ja laskutkin maksaa. Minä shoppailen ahdistukseeni, masennukseen, onnen ja surun tunteisiin, tyhjään oloon, haaveiluun, turtumukseen... oikeastaan kaikissa tunnetiloissa. Täytän tätä sisäistä tyhjiötä ja yksinäisyyttä materialla. Se on minun keinoni saada edes hetkeksi hyvä olo, jonka jälkeen iskee luonnollisesti hetkellinen morkkis, mutta se on sen arvoista. Paska ihminen, minkäs teet.