Elämäni on kokonaisuudessaan paskaa, kuinka sen faktan voisinkaan sivuuttaa. Jos minulla olisi munaa, riistäisin itseltäni hengen. Ai miksikö? Hm, kuinka sen muotoilisi, minun elämäni on tyhjää, sisällötöntä, kiloja ja kaloreita, senttejä mittanauhassa. Tuntuu että nykyaikana kaikki tarkkailevat painoaan ja kontrolloivat syömistään, miksi sitten joillakin se ampuu yli, menee liiallisuuksiin niin että se syö koko muun elämän? Kaikki lakkaa merkitsemästä ja laihuudesta tulee elämänsisältö. Miksi. Saatanan yhteiskunta, perkeleen odotukset, vitun kauneusihanteet!

Anteeksi härski kielenkäyttöni, mutta minua suorastaan ottaa päähän tällä hetkellä tämä sairaus. Se supistaa elämän niin olemattoman pieneksi, surkeaksi ja uuvuttavaksi. Ei hetkeäkään jolloin saisi olla rauhassa. Olen päässyt pahimmista anoreksia-ajoista eteenpäin, huimastikkin. Pakko-liikunta on huomattavasti vähäisempää, voin istua. Kuulostaa varmaan normaalin/vähemmänkin normaalin ihmisen korvaan kummalliselta ilon-aiheelta, mutta joskus oli aika kun minä en Voinut istua. Joten iloitsen edes tästä muutoksesta. Olen huomannut että laihtuakseen ei tarvitse liikkua 24/7, pelkkä ruokavalion säännöstelykin riittää. Pitäisikö minun laihduttaa? Ei, mutta sairaspääni on toista mieltä, tästäkin asiasta.

Äh, meneepä taas sekavaksi. Ensin kiukkuan tätä paskaa ja sitten puhun siitä kuin se olisi ihan "normaalia", helvetin ristiriitainen ihminen, ei voi muuta todeta.

Todella sekava vuodatus taas, ottaa selkoa ken haluaa, alan vain olla todella väsynyt tähän syömistaisteluun ja ainaiseen itseni tarkkailemiseen, haluaisin elämäni takaisin, miksi se on niin helvetin paljon pyydetty...